tiiätkö millasta on elää unelmaansa?
mä tiedän

se on samalla ihaninta unta ja kamalinta painajaista.
siinä näkee ketkä sun todellisiä ystäviä on
ja ketkä vaan lupaili turhia

et itekkää pysty tekee kaikkee yhtä aikaa
ja stressi alkaa painaan

se on kumminki kaikki sen arvosta
kaikki riidat huudot itkut naurut

mut sun pitää silti raataa , raataa niinku et olis koskaa raatanu
se unelma katoo ihan yhtä nopeesti ku se tuleekin

ja loppujenlopuks se on vaan yks etappi.

Hurry up and wait
So close, but so far away
Everything that you've always dreamed of
Close enough for you to taste
But you just can't touch

You wanna show the world, but no one knows your name yet
Wonder when and where and how you're gonna make it
You know you can if you get the chance

Puhelin soi. "Tule kotiin"
Menen kotiin.

Avaan oven. "Tule istumaan"
Istun. "Hän on mennyt pois"
Nuo sanat iskeytyvät lujaa.
Ja syvälle. Mutta hitaasti.

Ajatuskatkos.

En halua ymmärtää noita sanoja. "Saanko mä nyt mennä?"
Hämmennys ja pieni lohdutus. "Joo, saat"

Kävelen ulos ovesta pimeyteen. Lumi narskuu jalkojen alla.

Avaan oven ja kävelen sisään sieltä mistä lähdin

Nousen muurin päälle makaamaan. Totuus iskeytyy. "Mitä asiaa sillä oli?"
Nielaisen. "Hän on mennyt pois"

Hiljaisuus.

Kyyneleet valuvat hiljaa pitkin poskiani. "Miks näin piti käydä?"
Tuskainen ahdistus. Hiljainen kuiskaus. "Mä en unohda sua"

Katumus. "Miksen mä lähettänyt sitä viestiä??"
Viha. "MIKSI!"

Kävelen kotiin. Sä olet nyt paremmassa turvassa.

"Jos nyt mua kuulet niin otan avaimen salaa
Laitan sen lukkoon sisään ja muistojen kirjan avaan
Sitä halaan luen sana sanast kannesta kanteen
Ja tunnen kuinka vajoon takaisin muistojen hankeen
Käsis kahleet joita en saa irti koskaan
Tosin haluun kaiken muistaa enkä niitä irti ottaa
Mut nyt nukahdan mä hiljaa sun muistollesi
Sekä lupaan tuoda joka joulu kynttilän haudallesi."

Mun on ikävä sua.

"Mä kurotin ulos siitä veneestä ja poimin nupullaan olevan lumpeenkukan. Se oli vielä niin nuori ja kokematon.
Mä en jaksanut pitää sitä vedessä yön yli, vaan avasin sen heti. Se oli kaunein mitä olin ikinä nähny.

Istuin kallioille se kädessäni. Mun teki mieli laskee se veteen, päästää irti ja katsoo sen hiljaa lipuvan pois mun silmistä ja mun elämästä.
Mutta jonkin niin ihanan asian irtipäästäminen oli niin vitun vaikeeta.

Sit mä lopulta laskin sen veteen. Se lipui vettä pitkin hiljaa, aivan kuin se ei olisi halunnut että päästän irti.
Mutta se vain johtui siitä että oli tyyntä.

Mun olisi aika jatkaa elämääni.
Nousin, menin veneeseen ja kurotin ottamaan uuden nupun.

Sen antaisin aueta itsekseen."